| Lajikuvaukset Kukat Heinät |
|---|
|
|
|
|---|---|---|
MAISEMAPELLON PERUSTAMINEN Monimuotoisuuspelto KYLVÖOHJEITATAIMIKASVATUS JA SIEMENTEN KYLMÄKÄSITTELY
|
||
LAJEISTA AhonAlun Siemenseoksissa on useimmiten yli 10 lajia. Lisää tulee maan omasta siemenpankista. Niitylle voi myös kylvää tai istuttaa joka vuosi uusia kasveja. Seokset on suunniteltu niin että lajivalikoimassa olisi erilaisiin vuosiin ja vaihteleviin oloihin sopeutuvia kasveja. Yksi luonnonkasvustojen ominaispiirre on juuri vuosittainen vaihtelu. Muutamat ”peruslajit” sopeutuvat monenlaisille paikoille. Niillä on myös hyvät lisääntymisen keinot. Kestävimmät maisemointikasvit: Matalat : ahosuolaheinä Korkeat : ahdekaunokki
|
||
APILAT Valko-, alsike- ja puna-apila muodostavat yhtenäisiä kasvustoja. Ne ovat hyviä mesikasveja, hyväntuoksuisia, monivuotisia. Valkoapila kestää tallausta ja kuivuutta. Monilajisella kukkaniityllä ne ovat helposti liian voimakkaita. Apilat myös rehevöittävät maaperää omalla typpitaloudellaan. Hentokasvuisempia 2-vuotisia apiloita ovat kelta-apila ja jänönapila. Ne kasvavat kuivilla paikoilla, joissa kasvit saattavat kuivua välillä kokonaan. Musta-apila taas pitää tuoreemmasta maasta. Sitä näkee metsän laidoilla ja vanhojen teiden varsilla. Musta-apila sopii hyvin kukkapenkin kasviksi. Luonnossa se on harvinaistunut. |
||
VINKKI: Niitylle voi istuttaa kukkasipulien taimia, jos maa on tarpeeksi multavaa. Niiden kasvurytmi sopii niittykukkien kanssa hyvin yhteen. Kun niitty on vielä paljas, ne kukkivat keväällä. Niittykukkien noustessa kukkimaan ne tuleentuvat. Kun varsia ei katkaista, niiden sisältämä ravinto siirtyy takaisin sipuliin. Sopivia sipulikukkia kukkaniitylle: krookus, idän sinililja, pikarililja, lumikellot, helmihyasintti, kevättähti, narsissi, tulppaanit. (Tämä idea oli kirjassa Susanna Rosen : Naturlig trädgård) |
||
![]() |
||
EPÄONNISTUMISEN SIEMENIÄ -Liian rehevä kylvöalusta. Esim. vanha pelto, jossa paljon rehuheinää (timotei,nurmikka jne) tai puna-apilaa. Suurten rikkaruohojen torjunta epäonnistunut. - Kylvö liian myöhään keväällä. Maan omassa siemenpankissa olevat siemenet saavat liian pitkän etumatkan. Taimet voivat kuivua alkukesän aikana, koska ne eivät ole ehtineet kasvattaa juuristoa. Vasta kunnostettu maakin on vielä irtonaista eikä pidätä kosteutta. Jos sitä kastelee, voi pelastaa jotain, mutta vaarana on että taimet lähtevät veden mukana liikkeelle ja joka tapauksessa silloin kastellaan myös rikkaruohot. -Siemenet kylvetään liian syvään. Monien lajien siemen itää valossa, ja useimpien luonnonlajien siemenet ovat kooltaan hyvin pieniä. |
||
![]() |
||
| Sarjakuva: kylvötöissä | ||
|
||
| Kukkaniityn perustaminen -ohjeen alkuun |
||
|
||
|
![]() |
|
|
||
| Puna-ailakin siemenkotia | ||
![]() |
||
| Siemeniä sekoitetaan, tämä määrä riittää ehkä hehtaarille. | ||
![]() |
||
Lisätietoja: Jarno Mäki, Ahonalku Ky, 0500 204 629, www.ahonalku.fi |
||
| Sivun alkuun | ||