Tienvarsi on valoisa kasvupaikka. Monet perinnemaisemien niitty- ja ketolajit ovat saaneet korvaavaa elintilaa tienpientareilla.
Tieympäristö eroaa kuitenkin kasvupaikkana perinnebiotoopista. Tienvarrella niittojäte jää paikoilleen ja autojen päästöt vaikuttavat ravinnetasapainoon. Laiduneläimet syövät valikoiden, ja eläinten lanta on tärkeä hyönteisten kannalta. Eläinten sorkat rikkovat maata ja mahdollistavat siementen itämisen. Tien varrella lähinnä lenninhaivenellisilla ja kevyillä siemenillä on hyvät leviämismahdollisuudet.
Tien rakentaminen voi myös avata vanhan siemenpankin. Uuteen luiskaan saattaa puhjeta yllättävä kukkaloisto.
Myös tulokaskasvit, kuten lupiini, leviävät teitä pitkin. Kaikki eivät ole onneksi yhtä voimakkaita kuin lupiini, joka valtaa alueen nopeasti.
Tienvarsien niitto herättää ristiriitaisia mielipiteitä. Monista tuntuu että ne niitetään juuri parhaan kukinnan aikana, mutta esimerkiksi siitepölyallergioista kärsivät toivovat tiheitä niittoja. Niittykasvien siemenpankin uudistumisen kannalta paras niittoaika olisi loppukesä.
Hiirenvirna, ohdakeperhonen ja mäkitervakko. Mäkitervakko (Lychnis viscaria) on valoisan paikan niittykasvi, joka on löytänyt hyviä kasvupaikkoja myös tien penkoilta. Se kasvaa laikuissa, usein huopakeltanon kanssa samoilla paikoilla. Mäkitervakko on hyvä mesikasvi.
Yläpuolella ja oikealla: Tieluiska Perniön lähellä.
Vanhaan kulttuurimaisemaan on syntynyt monilajinen tienvarsiniitty. Perustana lienee maan oma siemenpankki. Keltamatara on lounaissuomalainen laji, joka on harvinaistunut monin paikoin.Se risteytyy helposti valkokukkaisen, tuoksuttoman paimenmataran kanssa.
Oikeanpuoleisesta kuvasta näkyy niiton vaikutus- kukat ovat rinteen alaosassa.
Riihimäki, Meijeritie. Luiskat kylvettiin 2006, kylvö onnistui hyvin ja kukkaloisto on ollut nähtävissä jo kolme kesää.
Alkukesällä otetussa kuvassa näkyy paljon kuivia viimevuotisia "risuja". Rinteessä on jonkinverran pujoa. Ensimmäisen kesän jauhosavikka on hävinnyt. Luiskaa niitettiin ensimmäisen kerran vasta viime kesänä -09.
.Keskikesällä näkyy eniten päivänkakkaraa. Jotkut hitaammin kehittyvät lajit, kuten särmäkuisma ja kaunokit ovat tulleet nyt näkyviin.
Ylärinteen kiven juuressa kasvaa nuokkukohokkia.
Tienvarsiniitty ja perhoset
Filosofian maisteri Anu Valtonen on selvittänyt eläinekologian väitöskirjatyössään tieympäristöjen eli erilaisten tienpientareiden ja liittymäalueiden roolia korvaavina elinympäristöinä erityisesti päiväperhosille. Ne ovat perhosille tärkeitä suuren pinta-alansa ja perinneympäristöjen hoitoa muistuttavan säännöllisen niittonsa vuoksi. Väitöskirjan mukaan avoimia tieympäristöjä on Suomessa noin 161 000 hehtaaria, mikä ylittää 50-kertaisesti jäljellä olevien lajistoltaan arvokkaiden niittyjen pinta-alan.
| Lajikuvaukset Kukat Heinät |
|---|
Perinnemaiseman niitty
Kultturiperintö
Niityn maisema ja kasvit ovat kulttuuriperintöämme. Me keräämme juhannuskukat niityltä tai ahomansikoita lapsille. Monet kukkien nimet ovat meille rakkaita. Tieto luonnon yrteistä ja lääkekasveista kiinnostaa nykyihmistäkin.
Useat niittykasvit ovat peräisin jo jääkauden jälkeisiltä aroilta, joilla mammutit laidunsivat. Vuosisatoja jatkunut laidunnus ja niitto ovat luoneet perinneniityt. Niille on luonteenomaista monilajisuus.
Häntälän kuuluisa perinnemaisema
Yli puolet Suomen kasvistosta hyötyy perinteisen karjatalouden aikana vallinneesta niiton ja nautakarjan laidunnuksen yhteisvaikutuksesta… Runsaslajisten seutujen parhailla niityillä voi esiintyä jopa yli 150 kasvilajia puolella hehtaarilla..” (lainaukset kirjasta Elämää pellossa s. 207-208)
Hiittinen, kirkolta. Kulttuurimaisema jo viikinkiajalta.
”Kaksi kolmasosaa kaikista uhanalaisista perinnebiotooppien lajeista on ketojen ja tuoreiden niittyjen lajeja.
Uhanalaisten lajien lisäksi on suuri joukko ennen hyvin tavallisiakin lajeja kuten päivänkakkara, ahomatara ja ahomansikka, jotka ovat taantuneet voimakkaasti. Esimerkiksi edellä mainittujen lajien on arvioitu menettäneen 90 % 1900-luvun alussa olleista kasvupaikoistaan.”
(lainaus sivulta http://www.edu.fi/oppimateriaalit/kasvikulttuuri/artikkelit/18_perinnemaisemat.htm#)
Kallioketo, Västanfjärd. Laiduntaminen on loppunut.
Koivumäki - kuin kansallisromanttinen kulissi...(kuvat oikealla)
Paikkaa kutsutaan Koivumäeksi. Se on moreenimaata, johon kasvanut koivikko on saanut alkunsa 1930-luvulla. Mäkeä on pidetty viimeksi vasikoiden laitumena 1980-luvun alkuun.
Kasvilajisto on monipuolinen. Koivumäestä löytyy kurjenkello, kelta-apila, tuoksusimake, ahomansikka, kissankäpälä, aholeinikki, metsäorvokki, häränsilmä.
Puiden taimet, metsälauha, mustikka ja puolukka alkavat vallata maan pintaa nyt kun laidunnus on loppunut. Umpeenkasvu on kuitenkin hidasta, koska maaperä on karua ja koivut varjostavat.
Koivumäki, elokuu
Kallioniitty vanhalla kalkkilouhoksella
Kalkkipitoisen kallion pintaan on syntynyt monilajinen kuivan paikan niitty. Västanfjärd, Bredvik.
Pienenkin perinneniityn ylläpitäminen on hyvä ympäristöteko!
Kuiva rinne tai kallionkieleke pihallasi, kylätien penkka, metsäpolun reuna, kesämökin rantaniitty tai tontin metsään rajoittuva reuna voivat olla kukkaniittynä ”hoidetussa luonnontilassa”. Niityn ylläpito on helpompaa kuin nurmikon hoito, se niitetään yleensä vain 1-2 kertaa kesässä.
Alla: Kahden kesämökin pihaniityt Mäntyharjulla. Kuvat on otettu keskikesällä, jolloin ainakin päivänkakkara ja kesämaitiainen kukkivat.
Niittykaistale pikkutien varrella
